Netti ei toimi

Toisinaan yhteyksissä voi ilmetä erilaisia häiriöitä, jolloin netti ei toimi tai se pätkii. Häiriöt voivat johtua monestakin asiasta, mutta aivan ensimmäisenä on tarpeen tarkistaa omat laitteet, sekä huolto- ja häiriötiedotteet. Monesti ongelma poistuu jo pelkästään laitteiden uudelleenkäynnistämisellä!

Kerää vinkit talteen tilanteiden varalle:

 

  1. Tarkista Huolto- ja häiriötiedotteet. Mikäli jokin huolto tai häiriö on meneillään, toimi tiedotteen ohjeiden mukaan. Mikäli erillisiä ohjeita ei ole mainittu, sinun tulee vain odottaa. Yleensä yhteydet nousevat itsestään päälle huollon valmistuttua tai vian ratkettua. Mikäli sinulla on jonkin toisen operaattorin internetpalvelu käytössäsi, tarkista myös heidän tiedotteensa vikojen varalta.
  2. Käynnistä laitteesi uudelleen. Suositeltavaa on, että irrotat virtajohdon muutaman minuutin ajaksi ennen laitteen käynnistämistä.
  3. Mikäli käytössäsi on reititin, eikä netti uudelleenkäynnistyksestä huolimatta toimi, testaa toimiiko netti kaapelilla suoraan kuitumuuntimesta. Tähän voit suoraan kytkeä esimerkiksi kannettavan tietokoneen tai muun kaapelilla nettiin kytkettävissä olevan laitteen.
  4. Tarvittaessa käynnistä myös kuitumuunnin uudelleen.
  5. Mikäli netti toimii suoraan kuitumuuntimesta, on vika todennäköisesti reitittimessäsi.
    • Reititin voi hajota erilaisista syistä, esimerkiksi ukkosen johdosta. Muista, että omasta huolimattomuudesta tai vaikkapa ukkosesta johtuvat rikkoutumiset eivät kuulu takuun piiriin. Uuden laitteen saat hankittua kauttamme.
    • Reititin voi olla myös jumitilassa, joka korjaantuu usein viimeistään resetoinnilla. Yleensä laitteen resetointi tapahtuu painamalla laitteesta löytyvää pientä reikää jollain ohuella esineellä, esimerkiksi rautalangalla. Paina siten, että tunnet painikkeen painuvan pohjaan ja pidä sitä pohjassa n. 10 sekunnin ajan. Tämän jälkeen laitteen pitäisi nollautua. Huomioi, että tässä yhteydessä nollautuvat myös kaikki mahdolliset itse tekemäsi muutokset laitteeseen, kuten salasana. Nämä palautuvat perusasetuksille. Resetointia ei kannata tehdä, mikäli siihen ei ole varsinaista tarvetta.
    • Mikäli netti ei toimi kuitumuuntimestakaan, kokeile resetoida se. Resetointi tapahtuu samalla tavoin kuin reitittimenkin.
  6. Mikäli yhteydet eivät kattavista testauksistakaan huolimatta toimi, ole yhteydessä meihin.

Nykyään suuri osa kodin laitteista toimii langattomasti verkossa. Tällöin voi olla ongelmien ilmaantuessa tarpeen testata, rajoittuuko ongelma nimenomaan langattomaan yhteyteen vai onko kyse laajemmasta häiriöstä. Langattoman verkkoyhteyden kattavuuteen vaikuttaa kotona moni asia, kuten seinärakenteet ja etäisyydet. Jos yhteys ei riitä kattamaan koko alaa, on tähänkin saatavilla erilaisia ratkaisuja, kuten wifi-laajentimia. Parhain on kuitenkin aina jatkaa verkkoyhteyttä langallisesti verkkokaapelilla, mikäli se vain on mahdollista.
Langattoman verkon ongelmiin kannattaa myöskin aina ensimmäisenä kokeilla laitteiden uudelleenkäynnistystä.

Huomioithan, että viankorjauskäynnistä veloitamme 50 € käyntimaksun silloin, kun vika rajoittuu päätelaitteisiisi.

Sunet TV ei toimi tai kuvassa on häiriöitä

 

  1. Varmista toimiiko netti. Katso yllä olevat vinkit ja toimi niiden mukaisesti.
  2. Mikäli netti toimii, käynnistä TV-boksi uudelleen irrottamalla virtajohto ja anna sen hetkisen levätä.
  3. Mikäli TV-boksi ei reagoi, tai kanavia ei löydy uudelleenkäynnistyksestä huolimatta, ole yhteydessä meihin.

Huomioithan, että viankorjauskäynnistä veloitamme 50 € käyntimaksun silloin, kun vika rajoittuu päätelaitteisiisi.

Voit olla meihin yhteydessä kaikissa palveluihimme liittyvissä askarruttavissa asioissa. Autamme mielellämme!

 

Yhteydenottopyyntö

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.